Ohita valikko

Leppälintu

Phoenicurus phoenicurus

Koirasleppälintu on naarasta värikkäämpi. Kuva Christer Hangelin.

Yleistä. Leppälinnun levinneisyyden painopiste on Pohjois-Suomessa. Vaasassa laji on silti kohtalaisen yleinen sekä rakennetuilla alueilla että karuilla metsäselänteillä. Leppälintu on muuttolintu, joka saapuu Vaasaan toukokuun alkupuolella. Koiraat laulavat aktiivisimmin yön ja aamuyön tunteina surumielistä ja kuuluvaa säettään. Leppälintu on kolopesijä ja omakotialueilla sen saa kohtalaisen helposti pesimään pihamaalle asetettuun pesäpönttöön. Tiaisista poiketen pöntön kulkuaukon halkaisijan tulee olla noin 7 cm.

  • Pituus 15 cm
  • Pesä pöntössä, halkopinossa, rakennuksessa
  • Talvehtii Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa
  • Ravintona perhoset, kovakuoriaiset, hämähäkit

Elinympäristö. Leppälintu pesii metsäalueilla ja rakennetuilla alueilla. Metsistä kuivat kankaat ja erityisesti männiköt ovat lajin suosiossa. Leppälintu pesii myös rinnealueiden tuoreilla kankailla. Rakennetuilla alueilla väljät omakotialueet tuntuvat olevan lajin parhaita pesimäalueita.

Esiintyminen Vaasassa. Leppälinnun esiintymien Vaasassa on painottunut rakennetuille alueille. Vaasassa leppälinnun löytää parhaiten esimerkiksi omakotitaloalueilta Asevelikylästä, Gerbystä, Huutoniemeltä, Metsäkalliolta tai Purolasta.